Vaatimus suomalaisille yhteisцille toimenpiteisiin sen puolesta, ettд Iranin hallitus lopettaa ihmisoikeusrikokset ja saattaa rikoksia tehneet oikeuden eteen.
Sign Now
Maailma katsoo ja nдkee, mitд tapahtuu. Tuhannet kuvat ja videoleikkeet nдyttдvдt vallassa olevan hallituksen todellisen luonteen. Hallitus sortaa miljoonia iranilaisia ja heidдn oikeutettuja vaatimuksiaan vapauteen, oikeudenmukaisuuteen, demokratiaan ja perusihmisoikeuksiin. Sortotoimenpiteet ovat Iranin islamilaisen tasavallan perustuslain vastaisia, mutta myцs rikkovat kaikkia yleismaailmallisesti hyvдksyttyjд ihmisoikeuksia.
Iranin islamilaisen hallituksen johtaja Ali Khamenei toteuttaa tyrannimaista painostusta, eikд tunnusta murhia eikд kidutusta, joita tapahtuu Iraniassa ja joiden uhrina on kaiken ikдisiд kansalaisia, myцs yhteiskunnan hyvin haavaittuvassa asemassa olevia.
Pysyдkseen vallassa, hallitus kдyttдд kaikkia keinoja, pahimmillaan raskaana olevien naisten, lasten, vanhusten, haavoittuneiden tai vammaisten tappamista tai pahoinpitelyд.
Hallitus pyrkii lisдksi katkaisemaan yhteydet Iranin ja ulkomaailmaan kдtkeдkseen Iranissa tapahtuvat ihmisoikeusloukkaukset maailman silmiltд.
Me vetoomuksen allekirjottaneet vaadimme, tдnд historiallisena aikana, kaikkia kansainvдlisiд organisaatioita nдyttдmддn toimenpiteillддn ja painostuksellaan Iranin hallitukselle, ettд sen tulee lopettaa Iranissa tapahtuvat ihmisoikeusrikokset ja saattaa rikoksia tehneet oikeuden eteen vдlittцmдsti.
If you already have an account please sign in, otherwise register an account for free then sign the petition filling the fields below.
Email and password will be your account data, you will be able to sign other petitions after logging in.
Continue with Google